3.5.2021

"Onko tässä ratkaisu lähiöihin"

Tallin kilpailuvoitto lähiöiden peruskorjauksen "kuorivaksi saneeraukseksi" Ala-Malmin Karviaistiellä esillä sekä Rakennuslehdessä (30.4.2021 nro 15) että päivän Hesarissa (3.5.2021).
(Projektiesittely heti Uutisten edellisenä päivityksenä.)
Linkki Hesarin juttuun tässä.

18.3.2021

Kutsukilpailuvoitto Karviaistie 12 kerrostalokorttelin muutoksesta

Tallin ja A-Konsulttien ehdotus ”Metsä Puilta” on voittanut Helsingin kaupungin asuntotuotannon järjestämän kutsukilpailun Karviaistie 12 kerrostalokorttelin muutoksesta

Kilpailun kohteena oli vuonna 1977 rakennettu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n omistama kahdeksan 3–4 kerroksisen betonielementtikerrostalon kokonaisuus Malmilla. Tehtävänantona oli suunnitella rakennusten julkisivujen uusiminen ja korotus kahdella lisäkerroksella mahdollisimman paljon puurakentamista hyödyntäen. 

Voittajaehdotuksessa olemassa olevan korttelin parhaat ominaisuudet yhdistyvät ympäristötietoiseen puurakentamiseen periaatteella ”yksinkertainen on kestävää ja siten myös kaunista”. Ratkaisu edustaa hyvää arjen rakentamista laadukkaalla toteutuksella ja kauniilla yksityiskohdilla ylevöitettynä. Karviaistien hanke on hyvä esimerkki alueesta, jossa on mahdollista tehdä suunnanmuutos kohti parempaa asumista, kestävämpää rakentamista ja vähempää aineellista kulutusta. Ehdotuksemme keskittyy ajatukseen, että maapalloa vähiten kuormittava rakennus on se, joka on täällä pisimpään. Rakennukset rakennetaan hyväksi todetulla rakennustavalla kestävistä materiaaleista. Ehdotuksen tarkoituksena on luoda viihtyisää ja pitkäkestoista elinympäristöä, samalla tukien ja lisäten tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta.

Rakenneinsinöörinä Sitowise Oy

26.1.2021

Tikkurilan jokirannan suunnitelma Helsingin Sanomissa


Kuva: Pyry Kantonen

Viikonvaihteen Helsingin Sanomissa kerrottiin Tikkurilan jokirannan uudistuksesta. Olemme Tallissa ideoineet jokirannan suojeltujen rakennusten käyttötarkoituksia ja laatineet niistä korjausten luonnossuunnitelmat osana LOCI Maisema-arkkitehtehdeilta tilattua Tikkurilan jokirannan maisemakokonaisuuden suunnittelua. Kaupunki on myymässä kuvassa näkyvät Villa Söderbon ja Söderlingin myllyn. Vernissa-tehtaan polttouunin piipun korjaus on juuri valmistunut Tallin suunnitelmien mukaan.

21.12.2020

Hyvää joulua!

Lämmin kiitos teille hyvät asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme.
Päättyvä vuosi on poikkeuksellisuudestaan huolimatta ollut meillä Tallissa hyvä ja antoisa. Olemme saaneet tehdä hienoa työtä kanssanne ja oppineet arvostamaan välittämistä ja iloa entistäkin enemmän.
Joululahjat annoimme tänä vuonna Suomen lapsille ja ikimetsille.

Toivomme teille kaikille rauhallista joulua ja lempeää uutta vuotta.

 

14.9.2020

ARK 4/2020 esittelee Vanhan margariinitehtaan muutoksen asuinkerrostaloksi

Uudessa ARK-lehdessä esittelyssä Tallin suunnittelema Vanhan margariinitehtaan muutos asuinkerrostaloksi. 
Lue projektiesittely tästä.


 

3.8.2020

Toimistomme on muuttanut

Talli on palannut lomilta uusiin toimitiloihin osoitteeseen Ratakatu 19, 00120 Helsinki.

Mukanamme muuttivat pitkäaikaiset yhteistyökumppanimme Arkkitehtitoimisto R. Schnitzler ja Vilhelm Helander, Juha Leiviskä, arkkitehdit SAFA. Samassa osoitteessa ovat jo aiemmin toimineet Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy ja Sisustusarkkitehtitoimisto Antti Paatero Oy. Olemme innoissamme yhteistyökuvioistamme sekä käynnistyvistä projekteista!

3.6.2020

Mer Arkkitehtien ja Tallin ehdotus ”Aurinkokello” voitti Helsingin Kaupungin järjestämän Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti – arkkitehtuurikutsukilpailun!

Aivan Triplan pohjoispuolelle sijoittuvista Keski-Pasilan Ratapihakortteleista, on rakentumassa monipuolinen ja kantakaupunkimainen asuinalue loistavien kulkuyhteyksien varrelle. Alueen sydämen muodostaa uusi tuhannen oppilaan peruskoulu, joka tulee palvelemaan koko Pasilan aluetta. Lisäksi rakennukseen sijoittuu päiväkoti 200 lapselle. Tiiviiseen kaupunkirakenteeseen sijoittuvalla urbaanilla, monikerroksisella koulu- ja päiväkotirakennuksella on merkittävä rooli alueen julkisena rakennuksena. Asemakaavassa koulurakennuksen lähtökohtana on kantakaupunkimainen, monikerroksinen koulu tiiviillä rinnetontilla, jonka välituntipihat lähtökohtaisesti sijoittuvat koulun matalampien osien katoille. Rakennukselle on myös asetettu kunnianhimoiset tavoitteet elinkaariominaisuuksien suhteen. Nämä lähtökohdat loivat myös erityisiä haasteita suunnittelulle.

Suunnitelmassa on luovalla tavalla tulkittu kilpailun lähtökohtia ja pyritty nostamaan esiin tontin ja tilaohjelman suurin potentiaali. Työryhmä halusi luoda tunnistettavan rakennuksen, joka kytkeytyy ratapiha-alueen historiaan rakennusmateriaalinsa punatiilen kautta. Isosta rakennusmassasta pyrittiin muotoilemaan helposti lähestyttävä ja mittakaavallisesti myös pienimmille lapsille sopiva ympäristö. Piha-alue runsaine kasveineen, leikki-alueineen ja sinne johtavine istuskeluportaineen liittyy osaksi vaihtelevaa ja polveilevaa yhteistä julkista maisematilaa. Ehdotuksessa on erityisesti huomioitu näkymät ja yhteys Halkopiipunkalliolta koulun ja päiväkodin pihoille ja taustalla olevaan koulurakennukseen.

Peruskoulu ja päiväkoti, Keski-Pasilan Ratapihakorttelit, Helsinki
noin 11 500 brm2

Arkkitehtisuunnittelu: Työyhteenliittymä Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy.
Pihasuunnittelu: MASU Planning Oy
Rakenne, elinkaari- ja talotekninen suunnittelu Ramboll Finland Oy

Visualisoinnit: 
Tiina Juuti, arkkitehti ( sisävisualisointi ) & Aga Kwiecien, Atelier Replica ( ulkovisualisoinnit ) 

29.5.2020

Talli mukana arkkitehtien hätähuudossa ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden puolesta

Ihmisläheinen, korkealaatuinen arkkitehtuuri on kestävää arkkitehtuuria.  Lue lisää tästä.

13.5.2020

Tallin ja Loci Maisema-arkkitehtien laatima Kulttuuritehdas Vernissan korjauksen tarveselvitys- ja hankesuunnitelma etenee Vantaan päätöksenteossa

30.3.2020

Suunnittelijamme ahkerina poikkeusoloista huolimatta

Olemme ajan hengen mukaan järjestäytyneet etätyöyhteisöksi, ja projektit, neuvottelut ja työmaiden valvonta pyörivät olosuhteisiin nähden hyvin. Pyritään kaikki parhaimpamme mukaan hidastamaan koronapiikkiä, ja toivotaan, että kohta näemme taas toisiamme ihanan arkisesti ja itsestäänselvästi kasvotusten!  

Sivut