Proosa

Puurakenteiset asuintalot Pohjois-Pasilaan

Projektikuvaus:

Pohjois-Pasilan Proosa-korttelin suunnitelma voitti Helsingin kaupungin, Ympäristöministeriön, Alvar Aalto -säätiön sekä Safan järjestämän Asuntoreformi-arkkitehtikilpailun, jossa pyrittiin uudistamaan asuntosuunnittelussa vallitsevia käytäntöjä, sekä lisäämään asuntotuotannon monipuolisuutta ja asumisvaihtoehtoja asukkaille. Kilpailussa keskityttiin Helsingin asumisen haasteisiin ja yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksiin tulevaisuuden asumisen ratkaisuissa. Proosan kohdalla oli tarkoitus tutkia urbaanin puurakentamisen mahdollisuuksia, erityisesti umpikorttelissa sijaitsevien puurakenteisten lamellimuotoisten rakennusten osalta. Tavoitteena oli tehokkaasti monimuotoinen umpikorttelirakenne ja selkeästi rajatut katutilat. Hanke on osa Kehittyvä kerrostalo-ohjelmaa.  

Hankkeessa rakennetaan Asuntosäätiölle valtion tukemia ARA-asumisoikeusasuntoja sekä A-Kruunulle ARA-vuokra-asuntoja. Hanke perustuu viiteen asuintorniin ja niiden väliin jääviin valopihoihin. Kortteliin tulee yhteensä 180 asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä viiden huoneen asuntoihin ja asuntojen keskipinta-ala on n. 53 neliötä.  Rakennus rakennetaan puurakenteisista, esivalmistetuista CLT- tilaelementeistä ja julkisivut ovat puuta. Hankkeen toteuttajana toimii JVR Rakenne Oy. 

Korttelille on keskeistä luonnonvalon ja kasvillisuuden hyödyntäminen. Puuverhoillut asuintornit on erotettu toisistaan parvekkeellisin valopihoin, joiden kautta korttelin sisälle heijastuu paljon valoa ja mielenkiintoisia näkymiä. Valopihat rajautuvat rakenteellisilla viherseinämillä, ja täyttävät näin kaavan tavoitteen umpikorttelista. Viherseinämät ja valopihojen viherkatot parantavat korttelin vihertehokkuutta sekä korttelin sisäosien valoisuutta ja vehreyttä. Valopihojen ansiosta asunnot avautuvat useampaan ilmansuuntaan, ja jokaisessa huoneistossa on myös oma parveke.  

Hanke painottaa yhteisöllisyyttä ja asukkaan kuuluvuuden tunnetta huomioiden Rullakkotorille rakentuvan yhteiskäyttörakennuksen yhteistilat. Yhteiskäyttörakennuksen lisäksi jokaisen porrashuoneen yhteyteen tulee kaksi pienempää yhteistilaa ja korkea yhteiskäyttöinen viherhuone. Porrashuoneen yhteydessä olevat monikäyttöiset ja helposti saavutettavat tilat täydentävät asukkaiden käytettävissä olevia yhteistiloja.  

Kuten kirjallisuuden lajia proosaa, myös tätä hanketta voidaan pitää ulkoapäin yksinkertaisena ja eleettömänä. Tarkemmin tarkastellessa ja korttelin sisään katsottaessa kortteli tarjoaa yllätyksiä sekä edistyksellistä asumista.  

Projektitiedot:

Vuosi:Käynnissä
Tilaaja:Helsingin kaupunki
Sijainti:Pasila, Helsinki
Laajuus:14 279 brm2 , 11 900 krsm2
Pääsuunnittelija:Jyrki Iso-Aho
Projektiarkkitehti:Lassi Mustonen
Muu työryhmä:Tiina Päivilä-Kari, Panu Söderström

Työyhteenliittymä Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli, Arkkitehtitoimisto A-Konsultit ja KUMP Arkkitehdit. 

Lisää tietoa:

A-Kruunu. 10.2.2022. Ta­voit­tee­na ur­baa­nit, viih­tyi­sät yh­teis­ti­lat.